Discover Bengali

Kevään uusi spesiaali maistelumenu vie sinut ja seurueesi matkalle Bengalin makuihin. Varaa pöytä, nauttikaa uusi menu & tarjoamme koko seurueelle jälkiruoat ilmaiseksi.
Tarina
Sen piti olla vain tavallinen arki-ilta. Sellainen, jossa kukaan ei jaksa kokata ja päätös tehdään nopeasti. ”Kokeillaan tätä.” Tuoksut ehtivät ensin: pannulla paahdetut mausteet. Keittiön ovi heilahti auki ja pöytään alkoi laskeutua kulhoja. Jaettavat annokset valtasivat pöydän keskiön kuin vaatien nojautumaan lähemmäs kurkkimaan.
Näin Bengalissa syödään.
Lusikat kilisivät, riisi höyrysi, kastike valui lautasen reunaa pitkin. Kulhot kiersivät, kädet menivät ristiin rastiin ja keskustelu alkoi elää uudella tavalla. Yksi nauroi, toinen yllättyi maun voimakkuudesta.
”Maista tätä!” ”Onko sitä vielä?”
Makeaa, runsasta, yllättävää, pehmeän voimakasta. Tutut maut yhdistettyinä aivan uudella tavalla, herättäen makunystyrät. Oli pakko pysähtyä hetkeksi, mitä tässä oikeastaan tapahtuu?
Juhlaa suussa.
Mutta juhlan tuntua ei ollut vain mauissa. Se oli tavassa syödä ja jakaa. Jossain vaiheessa huomattiin, ettei kukaan ei ollut vilkaissutkaan puhelinta. Se vain jäi tekemättä.
Bengalissa ruoka kuuluu keskelle, kaikkien jaettavaksi. Se on tapa tuoda ihmiset yhteen ja osoittaa välittävänsä.
Kun ilta lopulta päättyi, ulkona oli edelleen sama kaupunki. Liikenne, valot, askelten ääni. Mutta pöydän äärellä oli tapahtunut jotain: hetkeksi kaikki muu oli jäänyt taakse.
Discover Bengali -menu on rakennettu jaettavaksi. Valitkaa yhdessä. Antakaa kulhojen kiertää ja jättäkää hetkeksi kaikki muu taakse.
Yksi illallinen. Matka Bengaliin.
Discover Bengali -menu
* Kampanjaehdot
Varaa pöytä ja tarjoamme jälkiruoat koko seurueelle kaupan päälle.
Etu voimassa vain Discover Bengali -menun syöjille 23.3.-3.5.2026.
Edun arvo 6 € / per henkilö. Discover Bengali on jaettava menu kahdelle tai useammalle henkilölle.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.




